tiistai 30. kesäkuuta 2015

Ducaton moottorivertailua ja rengasrikko

Hiljaiseloa blogissa, koska meillä on muutto käynnissä.  Maallinen tavaramäärämme siirtyy 550 km etelämmäksi Ranskassa ja sen siirtämiseen tarvitaan muutama siirtokeikka...  Ensimmäisen tein Juhannuksena, autona oli lyhyt Ducato Multijet 115-koneella.  Matkasta kun yli 90% on moottoritietä, niin ajomukavuutta kaipaa vähän enemmän.  Täyteen lastattuna tuo auto kulki nöyrästi alkumatkan pikkutien, ja mikäs oli ajellessa, kun auto oli ihan uusi!

Moottoritielle päästyäni hain monta kertaa kuudetta vaihdetta, mutta tuossa ei ollut kuin tasan viisi kappaletta, joten lopulta reilut 1200 kilometriä autolla sahattuani totesin, ettei se ole mikään varsinainen kilometrinnielijä.  Pikkuteillä ja kaupungissa sen ajo-ominaisuudet ovat vertaansa vailla ja täyteen lastattuna 12 kuution kuormalla se kulki kuin juna.  Takaisinpäin tyhjänä, Mistral-tuulta vastaan, ajotuntuma olikin paljon levottomampi ja rekkoja ohittaessa sai aina varautua tuulen iskevän kuin moukari autoon.

Tuolla pienemmällä koneella ei päässyt hyödyntämään nopeusrajoituksia, sillä pakettiautoilla saa päästellä Ranskan moottoriteillä 130 km/h, mutta 115 oli ehdoton maksimi, kun halusi säästää polttoainetta ja korviaan.

Tänään palasi toiselta keikalta, autona oli edelleen Ducato, lähes 30 000 ajettu 15 kuution malli, 130 Multijet-koneella, eli samanlainen kuin meidän Albin.  Ja matka sujui tehokkaamman moottorin ja kuuden vaihteen ansiosta.

Yksi uusi kokemus tuli eilen, vähän ennen Aire de Lançon de Provencea, moottoritieosuudella, jossa on neljä kaistaa yhteen suuntaan, ajoin kolmannella kaistalla reilua 120 km/h, kun auton oikealta puolelta kuului äkkiä kimeää suhinaa.  En paikallistanut ääntä, eikä autossa tuntunut tai näkynyt mitään. Ääni lakkasi parin sekunnin päästä ja siitä muutama sekunti lisää, tuntui, että pitää pysähtyä ja tarkistaa auto.  Pudotin nopeutta ja ohjasin auton "bande d'urgencelle" eli oikealle piennarkaistalle ja sopivasti sille kohtaa osui suojavalli sekä huoltoliittymä, jonne pääsin pysähtymään.  Ja silloin tunsin, että rengashan se oli mennyt.

No, renkaanvaihto +34 asteen helteessä oli kuin painonnostoa huonosti lämmitetyssä saunassa, mutta pitää olla tyytyväinen, kuinka helpoksi vararenkaan irroitus on Ducatossa tehty.  Moottoritiellä pysähdyttäessä on vedettävä turvaliivi heti päälle ja siitäkin sai mukavasti lisää kerroksia päälle helteeseen. Muutaman varjossa vietetyn tauon ja parin juodun vesilitran jälkeen rengas oli vaihdettu ja pääsin jatkamaan matkaa.

Mielessä vain pyöri, että oli sitten ensimmäinen kerta minulla, kun rengas menee matkalla ja sen joutuu vaihtamaan, mutta myös se, että kuinka auto olikin niin stabiili, vaikka eturengas oli tyhjä.  Olisihan se voinut räjähtää palasiksikin ja sitten olisi ilmeisesti menty kovaa johonkin suuntaan... ja jotakin päin.

Vielä on yksi keikka tiedossa, puolenkuun aikoihin, katsotaan nyt, kuinka iso auto silloin vielä tarvitaan.  Tänään näin muuten suomalaiskaravaanarin ajamassa Lyonista itäänpäin A42 moottoritiellä, vaaleansininen vetoauto ja vaunu.  Huomasin yhdistelmän sen verran myöhään, etten enää joutanut pohtia, missä olisi voitu pysähtyä ja jutella, itselläkin oli kiire palauttaa auto vuokraamoon.  Terveisiä vaan, jos joku itsensä tunnistaa, kello oli vähän vaille kolme iltapäivällä havainnon tekoaikaan!

Liikenne Autoroute du Soleililla on vielä näin viikolla melko rauhallista, rekkoja riittää, mutta varsinainen turistiliikenne alkaa ensi viikonloppuna, kun koulut loppuvat ja lomat alkavat.  Sitten onkin suunniteltava tarkkaan, mihin aikaan ja mitä reittiä tuonne etelän suuntaan ajaa.

Ai niin, elokuun alkupuolella olemme tulossa Suomeen kierrokselle Albinilla, jos joku tunnistaa, niin tervetuloa juttelemaan, meillä on myös kotimaan lippu parkissa liehumassa, eli ranskalaisissa kilvissä oleva harmaa peltikuoriainen Suomen lipulla merkittynä, se on meidän!

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Kesän aloitus!

Suomessa on juhlittu keskikesän juhlaa Juhannusta, mutta Ranskassa kesä alkoi virallisesti vasta 21. kesäkuuta!  Vuodenajat ovat jaettu alkamaan ja loppumaan auringon liikkeiden mukaan, eli kesä kestää syyskuun 23. päivään asti, jonka jälkeen alkaa syksy.

Kesän alkaminen tuntuu siksikin loogiselta, koska koulut ovat vielä käynnissä.  Viimeinen koulupäivä tänä vuonna Ranskassa lienee heinäkuun kolmas.  Näin ollen koululaisten kesäloma sijoittuu juuri kesään, kouluthan alkavat uudestaan syyskuun alkupuolella.

Ranskassa tämä kesäpäivänseisaus on musiikin päivä.  Yllätyksekseni löysin Wikipediasta suomenkielisen artikkelin Fête de la Musique-tapahtumasta, joita järjestetään ympäri Ranskaa juuri nimenomaisena ajankohtana.  Itseäni hämmästytti artikkelissa oleva kritiikki tapahtumaa kohtaan, mutta sehän on kopioitu suoraan ranskankielisiltä sivuilta.  Tuo kritiikki on ehkä kohdistettu suurissa kaupungeissa oleviin tapahtumiin, sillä pienissä kylissä ja kaupungeissa musiikkijuhla kokoaa yhteen niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin.  Tietysti väkimäärän kasvaessa lieveilmiöt ja mielensäpahoittajat saavat enemmän huomiota, joten jos ensi vuonna aioitte mennä musikkijuhliin, niin valitkaa paikaksi joku muu kuin Pariisi tai muu suurkaupunki.

Tässä kuvia ja tunnelmia meidän kylämme tapahtumasta vuonna 2015.  Juhlapäivä sattui sunnuntaiksi, jonka vuoksi väkeä ei ollut kovinkaan paljoa liikkeellä.  Maanantain koulu- ja työpäivä vaativat kunnon ranskalaiset yöunet...




Baarin 80-luvun discoteema

Ei tapahtumaa ilman Crepes:siä, siis täytettyjä lettuja ranskalaisittain

Ruokateemalla menään alkuilta

Mairien edessä oli sitten perinteisiä ranskalaisia lauluja

Viinibaarissa trendikkäästi



maanantai 15. kesäkuuta 2015

Ducaton touchdown


Ja niinkuin olen tiedostanut, että Albinissa on pieni maarava ja ajellessamme moottoriteiden ulkopuolella yrittänyt olla varovainen töyssyjen kanssa, niin ei se vaan sitten riittänyt.



Sadevesikaato ja pieni ylämäki pääsivät yllättämään ja otimme pohjakosketuksen.  Lyhyt, mutta terävä raapaisu ja välittömästi harvat hiukset pystyssä, että mitä ja mihin osui.  Filminpätkästä piti leikata pois kaikki kirosanat, siksi se katkeaa niin äkkiä...

Pikainen analyysi polvistuen Albinin viereen ja tähystäminen alle, mitään ei vuotanut, eikä missään näkynyt mitään jälkiä.  Taidettiin päästä vähällä.  No, ensimmäinen vika huomattiin seuraavan kerran pysähtyessämme, sivuoven alta tuleva Thulen liukuporras jäi puoleenväliin, se siis oli saanut kosketusta.  Jalalla hieman auttamalla se tulee kokonaan ulos ja sisään se menee ihan normaalisti.


Seuraava oire, lienee seurausta kosketuksesta, oli seuraavana päivänä moottorin merkkivalon syttyminen.  Olimme tienpäällä ja varmistuttuani manuaalista (tyhmien miesten kirjasta), että voimme ajaa kotiin, päätin jatkaa matkaa.  Piipahdus huoltoon ja OBD vikakoodi oli P2454-29, "Diesel Particulate Filter Differential Pressure Sensor Circuit Low".  Huoltomies kävi auton alla kurkimassa jotain ja totesi, ettei aihetta huoleen, mahdollinen väärä vikailmoitus, raportissa lukee itse asiassa "Vajaatoiminta - signaali ei oikein". Viimeistään seuraavassa huollossa voi asiasta mainita, jos aiemmin ei ole aihetta.  Tämä suositus tuli sen vuoksi, että Albin on vasta kaksi viikkoa sitten huollettu määräaikaishuollossa.



Tuo DPF-anturi tuntuu googlauksen perusteella olevan kulutustavaraa VAG-konsernin autoissa, ja vasta jos autossa on tehohäviöitä tai käyntiongelmia, on syytä huolestua tosissaan, meidän kohdalla ei mitään tuollaista ole ollut, joten otaksun häiriön tulleen tuosta pohjakosketuksesta.

Mutta askelma pitää purkaa ja puhdistaa, ei pelkästään kosketuksen takia, vaan muutenkin on hyvä puhdistaa sieltä roskat, sillä se tuntuu keräävän herkästi kaiken hiekan ja muun irtotavaran tienpinnasta sisäänsä.

---------------------------

We had a touchdown with our Ducato, a short hit in a bump.  Luckily there was no major problems with leaks or broken pieces, only the electric Thule step under the slide door was hurt.  It comes out only halfway, but helping with the foot, I can get it fully out.  It goes back in without problems.  Next day was the engine warning light lit and the OBD-code was P2454-29, "Diesel Particulate Filter Differential Pressure Sensor Circuit Low".

Guy at the service said that no problem, since our car was in the service just two weeks ago, probably a wrong signal since the report is saying "Signal non valable" - not a valid signal.  We will see if it was that case, need to remember to mention it in the next service.

torstai 11. kesäkuuta 2015

Piilokameran filmiä...

Kojelautakameralla tulee kuvattua taukojakin...  Koirien ulkoiluttamista, maisemien kuvausta ja tietysti päähenkilöt steppaamassa, hehheh... :)


Vuoristoteiden liikenne Ranskassa

Ranskassa, etenkin idässä ja kaakossa, ei voi välttyä ajamasta vuoristossa.  Muistan edelleen autokoulunopettajani opetuksen jarruista, ne on oltava kunnossa, jos vaikka joutuu lähtemään vuoristoon.  Silloin Helsingissä tuo ajatus vuoristossa ajamisesta tuntui niin kaukaiselta, mutta nyt täällä 650 metrin korkeudessa Jura-vuoriston kupeessa asuessa, se on jokapäiväistä.



Sitten on lisäksi "oikeat" vuoristotiet Alpeille, joissa jarrujen kunto sekä ajotaito punnitaan.  Vaikka olisi kuinka uudet jarrupalat, nekin saa pilalle ajamalla 10 kilometriä alamäkeen ja jarruttamalla koko ajan, ilman moottorijarrutusta ja vaihteiden vaihtoa pienemmälle.  Kylämme läpi kulkee vuoristotie, jonka kautta pääsee laaksosta lyhyempää reittiä Dijonin suuntaan ja harva se päivä kylässämme leijuu kitkerä, savuavien jarrupalojen katku.  



No, vauhti ja sen hallitseminen on yksi asia alamäkeen ajettaessa, toinen muistettava asia on se, että alaspäin kulkeva ajoneuvo on väistämisvelvollinen.  Kun tullaan todellista mutkamäkeä alas, eli neulansilmää toisen perään, niin kuljettajan on tarkkailtava vastaantulevaa liikennettä ja annettava tilaa tarvittaessa.  Kun ollaan puurajan yläpuolella, näkyvyys on hyvä, mutta alempana saattaa puut peittää näkyvyyden mutkissa ja silloin joutuu ajamaan varovaisemmin.



Kolmas varottava asia on kalliorinteiltä putoavat kivet, silloin kun ne sattuvat jäämään tielle, pienemmät ovat teräviä ja puhkovat renkaita, suuremmat joutuu kiertämään. Puhumattakaan järkäleistä, jotka putoavat usein sateiden jälkeen alas rinnettä, mitkään verkot eivät niitä pysäytä ja pahimmillaan murskaavat auton ja kyydissäolijat. Tällaiset tapahtumat ovat toki harvinaisia ja huonon onnen seurausta, mutta joka vuosi kuolonuhreja tulee tonnin painoisten kivien rojahtaessa alas rinnettä.



Neljänneksi asiaksi on vielä pakko lisätä polkupyöräilijät.  Ylöspäin tahkoavat himofillaristit eivät juuri pientareella, tai edes sen reunassa aja, vaan melko leveällä osalla kaistaa.  Ohi ei pääse, eikä saa mennä, jos vastaan tulee ajoneuvo, vaan on hidastettava pyörän nopeuteen ja odotettava sopivaa ohituspaikkaa.  Ja sellaisen löytyminen kestää sitä kauemmin mitä isompi joukko fillaristeja sotkee ylöspäin.  Alaspäin tulevat fillaristit sitten käyttävät koko kaistanleveyden, ja pudottavat menemään välillä kovempaa vauhtia kuin autot, saattavat jopa ohittaa, jos autoja on jonoksi asti...  Ihmettelen, miten pyörien jarrut kestävät tulla alas 10 kilometrin tien.



Kapeat vuoristotiet vaativat myös tarkkaavaisuutta silloin, kun ajetaan tasaisella, ne eivät ole suinkaan suoria ja tarpeeksi leveitä, vaan mutkittelevat rinteessä, kapenevat välillä, ja väistöpaikkoja on rajoitetusti.  Tämä nähtiin taas kun ajoimme kohti Verdonia, kanjonin pohjoispuolella kulkeva tie on haasteellisempi kuin tie eteläpuolella.  Kuljettajalla ei ole mahdollisuutta nauttia maisemista, vaan on ajettava huolellisesti niin oikeassa reunassa kuin mahdollista ja varauduttava jokaisessa mutkassa vastaantulijoihin; moottoripyöriin, jotka saattavat tulla väärää kaistaa vastaan - ja lujaa, isompien ajoneuvojen kohtaamiseen juuri siinä, missä tie on kapeimmillaan sekä amerikkalaisiin turisteihin, jotka eivät ole koskaan nähneet muuta kuin aavikon läpi kulkevan kymmeniä kilometrejä suoraan vedetyn highwayn.

Näihin varoittaviin seikkoihin kun yhdistetään paikallinen ajotapa; a) mitä pienempi ranskalainen auto, sitä kovempaa se kulkee ja b) moottoripyörät, joille jokainen vuoristotie on kilparata, niin ollaan ranskalaisuuden tieliikenteen ytimessä.  

Video on nopeutettu 4x, moottoriäänet kuulostavat hupaisilta, mutta tiestä saa toivottavasti jonkinlaisen ajatuksen.



Vielä yksi asia, joka on faktaa myös vuoristossa, nimittäin eläimet, joista varoitetaan asiallisesti silloin, kun niiden kohtaaminen on todennäköisintä.  Eläimet voivat olla laiduntavia kotieläimiä, siis lampaita tai lehmiä, tai sitten villejä, kuten kauriit ja villisiat.  Pienemmistä eläimistä tiellä saattavat juosta murmelit ja kanit, sisiliskoja näimme useita viime reissulla... Yritän löytää videon, jossa kauris juoksi edestämme Verdonin kanjonilta tullessamme, ei ollut mikään läheltä-piti-tilanne, mutta muistutti kummasti elämän reaaliteeteista.



Eikä tässä vielä kaikki, talviolosuhteet tuovat lisämausteen vuoristoon, silloin ei sentään ole fillaristeja liikenteessä, eikä moottoripyöriä, mutta ne kesärenkaat...  ja lumiketjut...  Hohhoijaa...


Grenoblesta etelään Sainte-Croix-järvelle Verdoniin

Kuten tuli jo mainittua, lähdimme ajamaan Napoleonin reittiä etelästä pohjoiseen. Sinne päästäksemme kurvasimme ensin Grenobleen helteen kärventäessä seutua, mutta saapuessamme vuorten ympäröimän Grenoblen kattilamaiseen maisemaan, pilvet peittivät auringon ja ensimäiset vesipisarat tipahtelivat taivaalta.

Pysähdys Vizillessä ruokakaupassa, sade ei ollut vielä silloin alkanut, mutta lähtiessämme vihdoin ajamaan "Route Napoleonia", taivas repesi ja vettä tuli enemmän kuin riittävästi. Ukkonen oli kerännyt voimaansa koko kuuman päivän ja vuoristossa se purkautuin illansuussa tuoden raikkaan ja viileän ilman tilalle. Yöpaikkaa etsimme melko pian ja sellainen löytyi Grand Lac de Laffrey-järven rannalla olevan Camping de Ser-Sirant:in porteilta. Matkailuautojen reissuparkki, tarkoitettu vain yöpymiseen 18:00-10:00 välisen aikana, ilman palveluita tosin, koska vesi/sähkö-automaatti ei ollut toiminnassa. Yöpaikka maksoi 10,20 euroa, kohtuuton hinta pelkästä paikasta, mutta sateen vuoksi olimme tyytyväisiä lähes järvenrantapaikkaan.






Yö meni jopa niin viileäksi, että lämmitintä piti käyttää aamuyöstä, jotta kosteudesta päästiin eroon. Aamutaivas oli jälleen pilvetön ja aurinko nousi lämmittämään kalastajaveneitä.  Sitten starttasimmekin ja kohteena oli "Gorges du Verdon", Ranskan suurimpiin ja vaikuttavimpiin kuuluva kanjoni, jonka olimme onnistuneet missaamaan kolme vuotta aikaisemmin yöpyessämme Verdon-järven rannalla.

Kalastajat kelluvat veneillään järvellä aamuaikaisesta lähtien
Ensimmäinen pysähdys tehtiin löytämällemme Airelle, josta otimme vettä tankkiin. Tämä "Flot Bleu"-tyypin Aire oli sininen pömpeli Champion-marketin pihassa. Pömpelin oven sai auki maksamalla pankkikortilla kaksi euroa ja oven takaa paljastui WC-tankin tyhjennysreikä, vesipistooli tankin huuhtomiseen sekä juomavesipistooli. Kokoonpanon hygienia hieman arvelutti, mutta huuhdoin juomavesipistoolia huolellisesti ja puhdistin sen vielä erikseen ennen veden valuttamista tankkiin. Tuollaista palvelupistettä me vältämme jatkossa, tulihan se nyt koettua.

Maksu vain pankkikortilla

Päätyovi aukeaa napista ja vettä/sähköä tulee 20 minuuttia

Juomavedelle oma pistooli

Hyvä muistutus invapaikalla, "jos otat paikkani, ota myös invaliditeettini"

Niin, siitä "Route Napoleonista", mitään tarkkaa tiereittiä ei ilmeisesti ole koskaan merkitty, vaan reitti tuntuu olevan pohjoispäässään symbolinen, tiedetään kylät ja kaupungit, joiden läpi Napoleon kulki kannattajineen, mutta asiaa ei mainita sen enenmpää kuin jokunen Hotel Napoleon ja Camping Napoleon on nähtävissä matkalla. Muutenkaan maisemat eivät ole erikoisemmin sykähdyttäviä ja Gapin läpiajo on melkoisen tylsä, ainoana poikkeuksena ovat tasa-arvoiset risteykset, jotka ovat ehdoton poikkeus reitillä. Heti ajettaessa sisään kaupunkiin oikealta tunkee risteyksissä autoa eteen, ja se viimeistään herättää nuutuneimmankin kuskin!

Gapin jälkeen on mahdollista ajaa Sisteroniin A51 moottoritietä tai sen rinnalla kulkevaa normaalia tietä, jos haluaa maksaa, niin motaria saattaa päästä Sisteroniin ehkä kymmenen minuuttia aikaisemmin... Pian Sisteronin jälkeen N85 eli "Route Napoleon" suuntaa itään Digne-les-Bainsiin ja sieltä taas kohta etelää. Nyt alkaa maisemat olla kiinnostavampia, sillä tie kulkee kohti vuoria ja nousee Verdonin kansallisen luonnonpuiston alueelle (Le parc naturel régional du Verdon). Samalla ollaan alppialueella, joihin kuuluvat Hautes Alpes ja Alpes-Maritime departementit, Provence-Alpes-Côte d'Azur-hallintoalueella. Maisema on karua, mutta vuoristosolissa virtaavat joet tuovat mahdollisuuden kasvillisuudelle kukoistaa.

Koirien jaloittelutauko




Tieosuus on suosittu ajelureitti, ja voin kuvitella, kuinka paljon maiseman ihailijoita on sesonkina liikkeellä, plus moottoripyörät, joille tuo mutkainen ja mäkinen tie tuntui nytkin olevan kilparata...

Seuraavassa videossa hieman vauhtia erilaisilla välineillä sekä vaihtelevia tienmuotoja, huomasin muuten, että kojelautakameran kuvakulman siirtäminen pari pykälää alemmas saa videossa vauhdin tuntumaan kovemmalta, kuin pari pykälää ylempänä.



Castellanesta poikkesimme pois Napoleonin reitiltä ja suuntasimme lounaaseen kohti Verdonin aluetta. Ja siitä alkoikin sitten ratinpyöritys kapealla tiellä, ensin pitkin solaa joen varressa ja sitten nousua kohti Palud-sur-Verdonia. Jo tuossa nousuvaiheessa alkoi näkyä vaikuttavaa kanjonimaisemaa ja lopulta käännyttyämme tielle D23 ja päästyämme kanjonin reunalle, sen mahtavuus paljastui. Ensimmäinen pysähdyksemme oli tienmutkan parkissa, jossa tie kävi kääntymässä kanjonin reunalla, suoja-aitana oli kunnon muuri ja rauta-aita. Toinen pysähdyksemme oli vähän ylempänä, jossa tieltä oli kanjonin reunalle sentään reilu viisi metriä ja reuna oli tietä ylempänä, mutta siinäpä ei sitten ollutkaan muuta suojausta, vaikka jalkojen juuresta oli yli 500 metriä pudotusta suoraan alas! No oli vieressä sentään näköalapaikka ja siinä taas vähän yli metrin korkuinen aita, mutta aika heppoiset turvavälineet täällä on... Eikä mitään ilmoitusta saati kylttiä moisesta pudotuksesta. Kävin nimittäin heti autosta hypättyäni siinä kohdassa, jossa ei ollut aitaa ja piti hetken miettiä, että voiko näin tosiaan olla...

Kuvat eivät anna oikeutta maisemalle

Joki siellä alhaalla jossakin


Onhan tuodda nimellinen kaide...
Helle oli kuumottava, reilu +30 ja ylhäällä kanjonin reunalla tuuli oli kuin kuumailmapuhaltimesta. Kontrasti auton sisätilojen viileyteen tuntui isolta, ja tilannetta piti helpottaa ajamalla välillä ikkunat auki, jolloin ilmavirta sai hien kuivumaan paremmin. Koirat eivät jaksaneet enää lähteä ulos auton pysähtyessä, sen verran enemmän auton ilmastointi niitäkin houkutteli.

Yöpymispaikaksi valitsimme La Salle-sur-Verdon-nimisen kaupungin Lac de Sainte Croix-järven rannalta. Järvi on tekojärvi, rakennettu 1972-1973 ja kaupungit rannalla ovat uudelleen rakennettuja, sillä alkuperäiset kylät jäivät veden alle.

Kämppäristä ja kaupungista lisää seuraavassa postauksessa.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Napoleonin jäljille...



Huomenna suuntaamme etelään, tarkoituksena suunnistaa Ranskan Rivieran suuntaan, Napoleonin reittiä pitkin. Ranskan keisari Napoleon kukistui Waterloon taistelussa 18.6.1815, mutta ennen sitä Ranskassa elettiin Napoleonin sadan päivän keisarikunta-aika, joka alkoi siitä, kun Elballe karkotettu Napoleon pakeni saarelta ja kaappasi vallan kulkemalla tukijoidensa kanssa Välimeren rannalta Alppien yli Grenoblen kautta Pariisiin maaliskuussa 1815. Waterloon taistelun jälkeen Napoleon syöstiin vallasta ja karkoitettiin Saint Helenan saarelle.

Nykyisin tie tunnetaan N85:nä ja se on hyvin merkitty reitti Golfe Juanista Grenobleen, pituudeltaan 331 kilometriä.  Maisemat reitin varrella ovat erittäin vaihtelevat, Alppien korkeuksista viljaviin peltoihin laventelikukkineen.





Odotukset ovat korkealla ja säänkin pitäisi olla kesäinen, suorastaan helteinen, joten matkaan...

Matkaamme varjostaa surullinen tapahtuma, vanhin koiramme, 13-vuotias kääpiömäyris Viivi jouduttiin lopettamaan tänään eläinlääkärissä, pahentuneen sydänvian ja Cushingin taudin vuoksi.  Tuntuu oudon hiljaiselta kotona, sillä Viivi oli kaikista vaivoistaan huolimatta se, joka keittiössä pyöri jaloissa aina ja nukkui muun ajan jalkojen vieressä.

Kepeät mullat Viiville Juran rinteessä!

Viivi Les Saintes-Maries-de-la-Merissä viime vuonna, vielä jaksoi loikkia rannassa...


Päästötarrat autoihin Ranskassa!

Ranskan ympäristöministeri Ségolène Royal on esitellyt 2. kesäkuuta uudet päästötarrat autoihin, jotka tulisivat käyttöön vuoden 2016 alusta.


Vuosina 1998-2003 Ranskassa oli käytössä niin kutsuttu "Pastille Verte", eli tarra, jonka sai silloin vähäpäästöisiin autoihin.  Nyt esitelty tarroitus on laajennus aikaisempaan ideaan ja on osa tiukkoja päästötavoitteita, jotka ovat asetettu saavutettaviksi vuoteen 2020 mennessä.  Yksi teema on "Villes respirables en cinq ans" eli "Hengityskelpoiset kaupungit viidessä vuodessa".

Tarran saa ajoneuvoon seuraavan kategorian mukaisesti:

- Vihreä (taso 1) bensiinikäyttöiset autot, käyttöönotto 1. tammikuuta 2011 jälkeen

- Keltainen (taso 2) bensiinikäyttöiset auto  käyttöönotto 1.1.2006-31.12.2010 välisenä aikana sekä dieselmoottoriautot, käyttöönotto 1.1.2011 jälkeen

- Oranssi (taso 3) bensiinikäyttöiset auto , käyttöönotto 1.1.1997-31.12.2005 välisenä aikana sekä dieselmoottoriautot, käyttöönotto 1.1.2006-31.12.2010 välisenä aikana

- Punainen (taso 4) dieselmoottoriautot, käyttöönotto 1.1.2001-31.12.2005 välisenä aikana

- Ruskea (taso 5) dieselmoottoriautot, käyttöönotto 1.1.1997-31.12.2000 välisenä aikana

- Harmaa (taso 6) sekä bensiini- että dieselkäyttöiset autot ennen vuotta 1997

Sininen tarra on varattu sähköautoille.

Tarran voi tilata Internetistä ilmaiseksi ennen 1.1.2016, jonka jälkeen sen hinta on 5 euroa.

Ranskalaiseen tapaan asia ei ole kuitenkaan näin selkeä; ensinnäkin, tarran liimaaminen autoon on vapaaehtoista!  Toiseksi, mitään valtakunnallisia ohjeita ei ole vielä siihen, miten tarroilla varustettujen autojen liikkumista tullaan rajoittamaan eniten saastuttavien autojen kohdalla, tai kuinka puhtaampien autojen liikkumista tullaan tukemaan.  Kaupunginjohtajilla/pormestareilla on valtuudet päättää omien hallintoalueidensa liikennejärjestelyistä, nämä tarrat antavat nyt yhden ohjeistuksen ainakin päästöluokitteluun.

Sähköautot ovat tietysti vapaita kaikista rajoituksista ja etuoikeutettuja niin pikkukaupungeissa kuin pysäköintialueillakin.

Turisteille päästötarroista ei ole vielä haittaa, vapaaehtoiset kun ovat, mutta mahdollinen suunta on kohti Saksan mallia liikenteen rajoittamisessa.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Teiden tukkojako?

Suomessa käyty keskustelu karavaanarien aiheuttamista teiden tukoista tuntuu täältä Ranskasta katsoen aika mitättömältä ongelmalta. Mitä sitten, jos tien päällä sattuu olemaan yksi vetoauto-asuntovaunuyhdistelmä, joka ajaa vähän alle nopeusrajoituksen 20:n kilometrin matkan antamatta tilaa? Se ei todellakaan voi pilata kenenkään päivää, paitsi silloin, jos yhdellä kuumakallella menee kuppi nurin ja lähtee ohittamaan aiheuttaen silloin todellisen vaaratilanteen.

Otetaan esimerkkinä Ranskassa kiertävät "Les gens de voyages", eli ihmiset, jotka asuvat ympäri vuoden matkailuvaunuissaan, ja kiertävät maata letkoissa, joissa on tyypillisesti vähintään 50 ajoneuvoyhdistelmää.  Vetoautona on pakettiauto perässään iso asuntovaunu tai umpiperäkärry, josta löytyvät niin pseukoneet, kuivausrummut ja kenttäkeittiöt.  Tällaisia ihmisiä Ranskassa on arvioitu oleva 250000-450000, tarkkaa lukua on mahdoton saada, mutta yksi virallinen arvaus on noin 0,5% väestöstä.

Lähde: Google kuvahaku

Lähde: Google kuvahaku

Lähde: Google kuvahaku


Lähde: Google kuvahaku

Tällainen karavaani majoittuu yleensä luvatta yksityisille maille ja heitä häädetään pois poliisien toimesta, ja ohjataan poliisisaattueessa seuraavaan departementtiin.  Nämä henkilöt ovat enimmäkseen erilaisia ranskan romaanisukuihin kuuluvia kansalaisia, vähemmän täällä on esimerkiksi irlantilaisia kulkureita, sillä kielikynnys on liian korkea heille tulla Ranskaan nujuamaan. Paikka, jonne tuollainen määrä "matkailuhenkilöitä" on päässyt leiriytymään, on heidän jäljiltä kuin kaatopaikka, mitään ei siivota, vaan jätteet jäävät maanomistajan niskoille (tuntuu tutulta myös Suomen uutisista).

Lähdön paikka,  Google kuvahaku

Varmistus, että kaikki lähtevät...  Lähde: Google kuvahaku

Ja mitä jääkään jälkeen...  Lähde: Google kuvahaku
Muu liikenne on täysin näiden ajoneuvoyhdistelmien armoilla ja yleensä sellaisen nähdessään, muu liikenne luonnostaan hellittää, pitää jopa taukoa, että pääsee hetken päästä jatkamaan matkaa rauhassa.

Toinen teiden tukoksi luokiteltava ilmiö on ranskalainen sirkus.  Niitäkin kiertää maata ympäri runsaat 300 kappaletta, ja ajoneuvoyhdistelmien määrä ja koot ovat molemmat uskomattomat.  Voi sitä hermoheikkoa autoilijaa, joka yhyttää samaan suuntaan menossa olevan sirkuskolonnan, vaikeaa on päästä ohi täysperävaunurekasta, joka vetää vielä asuntovaunua tai leijonähäkkiä! 

Lähde: Google kuvahaku

Lähde: Google kuvahaku

Lähde: Google kuvahaku
Sama vaikutus on näilläkin muuhun liikenteeseen, menkööt menojaan omaa vauhtiaan.

Kuten myös sillä kolmannella ilmiöllä, eli ranskanmaata kiertävillä tivoleilla, joiden ajoneuvoyhdistelmät ovat vertaansa vailla.  Toinen toistaan suurempia, rekan perässä vedettäviä asunto-osia, tivolilaitteita paketoituna äärettömän siististi puoliperävaunurekan vedettäväksi, oikeita insinööritaidon näytteitä ja vielä, muuta kalustoa laitettuna käryyn perään ja vielä senkin perässä jonkinlainen traileri.  Nämä tivolit kerääntyvät yleensä viikon aikana uuteen paikkaan, ja tuntuvat liikkuvat etupäässä iltaisin ja öisin, kuten nyt olemme seuranneet oman kylämme valmistautumista "Fete de l'Oiseaux:iin", lintujuhlaan, joka järjestetään kylässämme jo 489. kerran...

Joka aamu kentälle on ilmestynyt uusia rekkoja tai asuntoloita, ja niiden saaminen hyvään järjestykseen on oikea logistinen haaste.  Tässä muutama kuva tämän illan saapujista.

Ensimmäisessä rekassa on Kauhulinna niputettuna pressun alle...

Tirehtöörin majapaikka

Pieni huoltoyhdistelmä saapui pelipaikalle

Mistä olinkaan kirjoittamassa, niin, siitä teiden tukkoisuudesta.  Ei Suomessa ole tietoakaan teiden tukoista, se on minun mielipiteeni.  Siellä on vain joitakin ahdasmielisiä ratinpyörittäjiä, joilla on muka-kiire päästä seuraavaan paikkaan ja jotka hiiltyvät aivan turhasta.  Automerkkejä tai -tyyppejä en ryhdy mainitsemaan, kyllähän ne kaikki tietää...

Hyvää kesää kaikille tienpäällä olijoille, kyllä sinne kaikki mahtuvat ja ehtivät perille turvallisesti hitaamminkin!